Uusia kuvia

Uusia kuvia syntyy koko ajan kotiateljeessa. Hermostuin tilanpuutteeseen ja ryhdyin eilen maalaamaan ateljeen portaikkoa valkoiseksi. JOSSAKIN sitä on omia töitään nähtävä. Euran kirjaston näyttelytilaan tulee eka oma näyttely 2 vuoteen. Mutta se on vasta syksyllä. Sitä ennen Staircase Gallery. Private views only. Valkoiset seinät ei vielä riitä, tarvitaan valoa ja jonkinlainen ripustussysteemi pitää kehitellä, jotta ei ole seinä kohta täynnä naulanreikiä.

Huomioita takapihalta eli Brezhnevin Suomessa taas

Kuinka yleistä on se, että valtion virasto järjestää rajatulle ammattialalle suunnatun seminaarin ? Varmaan aika yleistä. Entä se, että pyydetään osallistujia ilmoittautumaan ? Varmaan aika yleistä. Saadaan joku tuntuma siihen, paljonko väkeä on tulossa ja minkätyyppinen yleisö seminaariin saadaan. Ja tietenkin voidaan sitten informoida pullakahvi-osastoa kahvittelun määrästä.

Kuinka yleistä on se, että ko virasto ei kuittaa ilmoittautumisia? Kun asiasta kiinnostunut Siiri Seminaari ilmoittautuu, ei hän saa minkäänlaista vastausta. Viikot kuluvat ja Siiri odottaa saavansa vahvistuksen seminaariin osallistumiselle, koska se järjestetään toisessa kaupungissa ja siihen osallistuminen vaatii pientä panostusta. Seminaaria edeltävänä päivänä Siiri sitten soittaa ko virastoon ja tiedustelee syytä moiseen hiljaisuuteen. Miespuolinen toiminnanjohtaja: " Ei meillä ole tapana mitään vastata. Meille on tullut toistasataa ilmoittautumista, ei kai me nyt vastata kuin joillekin." Siiri: " Oletin vain vahvistuskuittausta, että ilmoittautumiseni on tullut perille." Toiminnanjohtaja: " No joo sellaista kuittausta ei katsota tarpeelliseksi. Ihmiset ilmoittautuvat ja sillä selvä. Lähetän vastauksen vain osalle ilmoittautuneista."

Minusta hyvää hallintokulttuuria on se, että KAIKILLE asiakkaille vastataan. Vaikka automaattinen kuittaus " Olemme vastaanottaneet ilmoittautumisenne, kiitos." TMS.
Miten arrogantti ja ylimielinen asenne tällaisessa pienessä valtion rahoittamassa puljussa voi vielä 2010-luvulla olla. OHHOH.

grafiikan tekoa

Kesä on mennyt pihan perällä omassa pienessä grafiikan pajassa. Olen harjaannuttanut vanhoja taitoja tekemällä lukemattomia virheitä ja ottamalla niistä opiksi. Grafiikan lisäksi olen tehnyt pastellipiirroksia ja laittanut ruokaa. Kun perheen kaksi miestä ovat huhkineet helteessä talomaalauksen parissa, niin vähin mitä voin tehdä on laittaa hyvää ruokaa. Grafiikan tekeminen ja ruuan laittaminen kuuluvat samaan sarjaan kuin vaikkapa kouluratsastus ja auton huoltaminen. Niissä on monimutkaisia sääntöjä joita noudattamalla on mahdollista päästä ennalta haluttuun lopputulokseen. Prosessiin tulee jonkinlainen "himo", ja kun lopputulos on toivottu saa ihan mahtavan onnistumisen fiiliksen: Kuva on hieno, auto kulkee, hevonen kuuntelee ja ruoka maistuu!

Hevostaidetta

Hevosteemaa ei Helsingin Sanomien mukaan ole suomalaisessa kuvataiteessa. Ehkä oma tuotantoni ei ole suomalaista kuvataidetta, mutta hevosteeman parissa on tullut oltua jo kymmenen vuotta. Tänä kesänä olen vienyt hevosiani kaupalliseen kontekstiin: Sisustusliike Paprika Porissa, Pori Riding Sport, Mikkelissä hevostarvikeliike Villi Varsa. Jatkossa täällä blogissani esittelen uusinta tuotantoani. Luovun kotisivuista koska niiden päivittäminen aina unohtui...
Grafiikkaa teen pikkupajassa puutarhan perällä, ateljeena on kotimme yläkerta ja mikä milloinkin. Eilen viimeksi peltotie laidunten takana Porin Pinomäessä.

taiteilijan töitä tekemässä

Taiteilijan työssä tuntuu usein aika tuhraantuvan jonkun "inspiraatiolle" vieraiden teemojen parissa puuhasteluun. Erilaiseen raivaukseen ja tavaroiden kantamiseen käytän huomattavan osan ajastani. Virginia Woolf sanoi kuuluisan lauseensa omasta huoneesta mutta hän unohti mainita ( kenties itsestäänselvyytenä), että armeija palvelijoita vapauttaisi energiaa naisen luovalle työlle vähintään yhtä paljon.
Juuri kun viime syksynä sain kotiateljeeni valmiiksi, sain päähänpinttymän omasta pienestä grafiikanpajasta pihamökkiin. Ja kun vielä kaveri ilmoitti myyvänsä prässinsä halvalla, ei siinä sitten enää muu auttanut kuin kääriä hihat ja ryhtyä hommiin. Palvelijan roolissa on aikuinen poika, joka tosin kehuskeli timpurintaidoillaan: " Niin jos tämä nyt muistuttaa romanialaisten kerjäläisten kyhäelmiä Kalasatamassa, niin se on juuri se taso mihin parhaimmillani näissä hommissa yllän." Ei haittaa, pääasia että pääsen pian kaivertamaan, syövyttämään, vedostamaan. Kotona!
Eli inspiraatiota odotellessa ajetaan paku täynnä kierrätyskeskukseen...

Tervetuloa abalonen annan blogiin!
Iloisia lukuhetkiä ja osallistukaa keskusteluun milloin mistäkin aiheesta.